maanantai 5. maaliskuuta 2007

Treenit kotipihalla 5.3.07

Tänään jatkettiin "back to basics" harkkoja. Ilahtuneena huomasin että CPUlla oli jo hajua tuosta kääntymisestä ja pariin otteeseen saatiin ihan oikeasti tiukka käännös. Tein 5 toistoa molemmilla puolilla pudottaen namisukan heti siivekkeen taakse vastaisella kädellä.

Koska peruskääntyminen näytti onnistuvan suht hyvin, kokeilin kääntymistä putkelta (sininen ja punainen viiva). Käännökset olivat suht ok, enempää en uskaltanutkaan riskeerata.

Kokeilin ensimmäistä kertaa ohjata myös Jarin Bugia (ihan luvan kanssa). Bugi on kisavalmis kunhan saa vähän enemmän varmuutta maksihyppyihin ja pujotteluun. Bugi on enemmänkin sellainen tyypillinen bordercollie joka tekee tekemisen ilosta (ja repii lelua innoissaan), kun taas CPUsta pitää erikseen kaivaa motivaatio ja yhdessä tekemisen riemu (siis CPUhan tekee kaikennäköistä kyllä innoissaan, mutta se onko ohjaaja siihen mitenkään osallinen on ihan toinen juttu). Namisukalla palkatessa saadaan sentään hommaan jotain järkeä, mutta muista leluista CPU ei oikein innostu.

Mutta siis, Bugi oli aivan loistava! Ensimmäisellä kerralla Bugi tuli hypyn ali, se ei selvästikään oikein tiennyt mitä oltiin tekemässä. Kun lisäsin pari rimaa lisää estämään alimenoa, homma lähti kulkemaan. Bugi kääntyi heti kun näki minun tuovan vastaista kättä/hartiaa eteenpäin ja tuli siivekettä nuollen lelulle jo ensimmäisellä kerralla. Toistot olivatkin sitten vain saman vahvistamista. Bugi on myös helppo palkata sillä se repii narulelua ihan innoissaan. Bugin kanssa tehdessä on jotenkin aivan eri tuntuma hommaan kuin CPUn, ja Jarille sanoinkin että CPUlta tuntuu puuttuvan sellainen sisäinen yhdessä tekemisen palo joka Bugilta (ja kaiketi suurimmalta osalta bordercollieita) löytyy.

Ei kommentteja: