sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

Treenit 31.03.07

Suoknuutin Jaakko kävi pitämässä lauantaina Lägiläisille treenit. Tässä rata:

Täytyy sanoa etten muistaakseni ole koskaan ollut yhtä maitohapoilla harkkojen jälkeen kun tuolla olin! Joko kunto on huonontunut tai kennelpojan sanoin "Jaakko tykkäsi juoksuttaa tyttölapsia" ;D.

En ole päässyt normiharkkoihin vähään aikaan ja se kyllä näkyi. Mahtaa olla kiva tulla ulkopuolisena kouluttamaan ja nähdä että kaiki samat vanhat manööverit ovat taas ottaneet vallan ohjaajassa, eikä edistystä juurikaan ole tapahtunut.

Noh, ensimmäinen vaikea paikka oli kolmoselta neloselle. Yritin väkisin kääntää koiraa kääntymällä sitä kohden, jolloin se tuli hyppyjen välistä (olin itse hyppykuvion sisäpuolella). Jos yritin tehdä ulkokulman käännöksen Jaakon neuvomalla tavalla vetämällä, koira sujahti putkeen joka kerta. Ehkä noin kymmenen kertaa tuota kuviota tahkottuani, sain viimein sanalliset käskyt ja vartalon synkronoitua ja päästiin jatkamaan eteenpäin.

Sitten tuli kaikenlaista pientä kämmiä jotka kuitenkin saatiin suht kuntoon pienillä korjauksilla. Seuraava iso vaikeus tuli kuviossa esteillä no 10-12. Välistävedot ja ennen 12 piti tehdä sylikäännös. En meinanut saada CPUa millään kääntymään hypyn 10 ja 11 välistä, enka saada sitä käännettyä valmiiksi oikeaan suuntaan hypyn 12 jälkeen. Tässä hiottiin oikeita hartiasuuntia oikeen urakalla sillä mä taas ammuin koiran kuuta kiertävälle radalle ihan turhaan kääntymällä väärään suuntaan.

Yleisestikin käännyn ihan liian paljon koiraa kohden kun sen voisi ohjata tiukemmalla ja aikaisemmalla käskytyksellä vetämälläkin. Loppuvaiheessa alkoi sekä koira että ohjaaja olla jo aika sippi, CPUlta putosi muutama rima, mikä kertoo jo paljon sen väsymyksen tilasta, ja ohjaajalla ei enää pysynyt sekään vähä koordinaatio kasassa mitä siihen asti.

Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna erittäin rankat mutta antoisat treenit!


Ei kommentteja: